TimoKalema Hitaammin mutta paremmin

Demareiden kannatus


 

Eilisaamun (28.8.2017) Helsingin Sanomien vaaligallupin mukaan demareiden puoluekannatus on hieman heikompi kuin Vihreiden. Kumpikin on noin 17 %, mutta oppositiopuolue Vihreiden kannatus on nousussa ja oppositiopuolue demareiden laskussa. Kukaan ei tietysti pysty sanomaan varmasti, mistä tällainen kannatuskehitys johtuu, mutta aina voi esittää arvauksia.


Helppo ja paljon esitetty arvaus on, että syy on puoluejohtaja Antti Rinteen huonous puoluejohtajana ja erityisesti esiintyjänä. Tämä on ns. helppo arvaus, jossa vastuu epäonnistumisesta siirretään suoraan toisen harteille. Monien mielestä yksinkertainen ratkaisu demareiden kannatuksen nousuun on puoluejohtajan vaihtaminen. Yrityksissä tällainen johtoa koskeva tulos tai ulos-ajattelu lienee jollakin tavalla perusteltu, koska yritysten johdolla on käytössään työntekijöihin nähden työnjohto-oikeus (direktio-oikeus) ja samoin mahdollisuudet rahalliseen tai muuhun palkitsemiseen. Näitä mahdollisuuksia ei ole puoluejohtajalla. Puolueiden työ perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos syyllistä haetaan puolueen heikkoon menestykseen, syy on koko puolueen jäsenistön. Tietysti suurin vastuu on johtoelimillä eli demareiden tapauksessa koko puoluejohdolla, puoluehallituksella ja puoluevaltuustolla. Näiden kanssavastuullisten henkilöiden ja elimien piiristä ei kannattaisi syyttää liikaa pelkästään puolueen puheenjohtaja Rinnettä heikosta kuntavaali- ja gallup-menestyksestä.


Nähdäkseni syyt demarien huonoon kuntavaalimenestykseen ja gallup-kannutukseen ovat siinä, että demarit eivät ole pystyneet ja uskaltaneet esittää omia ratkaisujaan tämän päivän keskeisiin ongelmiin. Esim. viime kevään puoluekokous ei saanut kuntavaaleihin selkeää ja toteuttamiskelpoista poliittista tavoiteohjelmaa.


Yksi keskeinen ongelma on ihmisten työllistyminen ja toimeentulo pienipalkkaisina, työttöminä, pätkätöissä ja nollatuntityösopimuksilla ja pienten tulojen ja sosiaalietuuksien yhteensovittaminen. Köyhien määrä on keskuudessamme aivan liian suuri enkä ole nähnyt demareiden esittäneen köyhyyden poistoon mitään konkreettisia ratkaisuja. Vihreät sentään puhuvat asiasta. Se on itsestään selvää, että töihin pitää kannustaa niin, että työstä jää nettomääräinen hyöty aina työntekijälle ilman, että sosiaalietuuksia leikataan liikaa tulojen kasvaessa. Tähän on tehtävä koko sosiaaliturvan remontti, joka kannustaa sellaiseen pieneenkin työntekoon, joka lisää työntekijän nettotuloja. Tästä voidaan puhua kansalaispalkkana tai minä tahansa, mutta nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää pitää muuttaa kannustavampaan suuntaan. Jopa tiukka oikeistolainen Björn Wahlroos on tätä mieltä, varsinkin kun hänen mukaansa pienipalkkaiset työt (esim. kauppojen kassat) tulevat vähenemään entisestään.


Vapaus on yksi demareiden keskeinen ja hyvä tavoite. Vapautta on myös se, että ihmisille jää palkastaan verojen jälkeen kohtuullisesti käteen. Luulen, että erityisesti nuoret, opinto- ja muissa veloissa elävät arvostavat tätä. Siksi julkisen sektorin koko pitää suhteuttaa siihen, että henkilöverotus pysyy kohtuullisena. Hyvä tavoite on, että veropohja on mahdollisimman laaja ja veroprosentit kohtuullisia. Demareiden tulisi rohkeasti ottaa kantaa veropohjan laajentamiseen ja turhien tai haitallisten verohelpotusten poistamiseen.


Julkisen sektorin rahanlisäys ei ole aina välttämätöntä ja tavoiteltavaa. Tämä koskee esim. koulutusta. Professorit Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Vesa Vihriälä ehdottivat, että osa vain yliopistoista olisi ns. tutkimusyliopistoja ja loput opetusyliopistoja. Tässä varmasti säästyisi rahaa ja todennäköisesti opetukseen panostettaisiin enemmän, kun opetusyliopistoista jäisi pois tutkimusrahan hakurumba ja turhien ja itseään toistavien tiedejulkaisujen kirjoittaminen. Ehkä järjestely mahdollistaisi myös kandivaiheen opiskelupaikkojen lisäyksen. Hyviä kandidaatteja opetusyliopistoiksi ovat ne, jotka ovat nielemässä itseensä ammattikorkeakouluja. Opiskelijoilla olisi tietysti mahdollisuus siirtyä opetusyliopistosta tiedeyliopistoon, jos tieteellinen ura kiinnostaa. Kuitenkin vain pieni osa opiskelijoista siirtyy opintojen jälkeen tiedeuralle.


Luulisin, että demareiden kannattaisi nyt tehdä rohkeasti konkreettisia poliittisia avauksia. Sellaiset tyhjät hokemat kuin, että olemme tulevaisuuspuolue, vihervasemmistopuolue tai feministinen puolue tuskin innostavat sen enempää nuoria kuin vanhojakaan. Ne ovat sanoja ilman konkreettisia merkityksiä. Mitä esim.  nollatuntityösopimuksella kaupan kassana toimivalle naiselle antaa se, että demarit julistautuvat feministiseksi puolueeksi? Miesten ja naisten käytännön tasa-arvon edistäminen on tietysti eri asia ja tärkeä asia.


Timo Kalema

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Vain median "aivopesua" .Todellinen luku nähdään vasta vaaliuurnilla.

Pekka Iiskonmaki

Demarien kannatus on yllättävän korkealla, vaikka kyseessä on auringonlaskun puolue.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Kannatuks kovenee mutta väki vähenee.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

"Sellaiset tyhjät hokemat kuin, että olemme tulevaisuuspuolue, vihervasemmistopuolue tai feministinen puolue tuskin innostavat sen enempää nuoria kuin vanhojakaan."

Ei pitäisi tuijottaa menneeseen, mutta kyllä isäni ja setäni, vakaumuksellisia demareita hautaan asti, eivät tunnistaisi Antti Rinteen puoluetta, jossa viherfeminismihäröily ja muut marginaalijutut ovat sivuuttaneet pragmaattisen politiikanteon. No sitä saa mitä tilaa!

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Maailma muuttuu . Niin muuttuu asiatkin politiikassa.
EU myötä painopisteet asioihin on eri asia kuin Kekkonen,Vennamo demari aikana.
Edm.kumppanitkin on nykyään porvaripuolueita. Kepu-87 lähtien.Msp/PS -03 lähtien.
Vasemmistopolitiikkaa ei enää onnistu pelkästään sdp,vas. tekemänä.
Nyt on 7 porvaripuouluetta vastassa=Kepu,kok,rkp,krst,ps,vihr,Sininenpuolue+EU/EK.

Pekka Iiskonmaki

#3
Demarit lyö veroilla duunaria kuin vierasta sikaa.

Nettopalkka ei riitä ja pitää mennä fattan luukulle kerjuulle omia palkkarahojaan.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Miksi ne kepu,kok hallituksissa antaa vasem. verottaa kansaa ?

Jopa oppositiosta?
kepu-03-07 kesk,Rkp-sdp
Kok-11-15 kok,,rkp,vihr,krst-sdp,vas?

Pitäskö kansan tehdä valitus oikeusasiamiehelle kun heidän valitsemansa porvarienemmistön ääni ei ole kuulunut-87-19?

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #9

#9
Sorsan luomien rakenteiden purkaminen ei onnistu. Siitä pitää AY-liike huolen.

Duunarit sotkivat oman pesänsä ja leipäpuunsa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #11

Kuinka Kekkonen ja MSP,kepu antoikin Sorsan jyrätä heidät?

Uskotko itsekkään tuohon? Kekkos-lovakia aikana.

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #13

Demareiden aseellinen siipi hoiti selustan. Se puuttuu muilta puolueilta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Nähdäkseni syyt demarien huonoon kuntavaalimenestykseen ja gallup-kannutukseen ovat siinä, että demarit eivät ole pystyneet ja uskaltaneet esittää omia ratkaisujaan tämän päivän keskeisiin ongelmiin. Esim. viime kevään puoluekokous ei saanut kuntavaaleihin selkeää ja toteuttamiskelpoista poliittista tavoiteohjelmaa."

Mielestäni syy siihen ettei demareilla ole omaa selkeää ja toteuttamiskelpoista poliittista tavoiteohjelmaa on siinä että porvareiden vastaavat tavoiteohjelmat ovat niin lähellä niitä mitkä olisivat demarienkin optimitavoitteita.

Erottuakseen porvaripuolueista, demareiden pitäisi siis tavallaan poiketa omista optimitavoitteistaan, mikä ei vie pitkälle.

Ei myöskään kannata olla turhan huolestunut siitä että porvaripuoilueiden tavoitteet hallituksessa ovat pitkälle samoja mitä demareilla olisi, jos ne olisivat hallituksessa.

----------------------

Toki demarien kannatuksen laskusta voi olla ja pitääkin olla sinänsä huolissaan.

Tällaisessa tilanteessa ainoaksi keinoksi jäisi se että puolueella olisi todella valovoimaisia loistavia ja esiintymiskykyisiä henkilöitä johdossaan, esiintymässä julkisuudessa, eikä nyt niin ole, ei ole ollut pitkään aikaan.

Jutta Urpianen ei ollut sellainen, ei myöskään Antti Rinne ole, eikä ollut edellinenkään puheenjohtaja.

Aikanaan Lipponen onnistui olemaan valovoimainen johtaja, mutta siitä on kauan ja Lipposen valovoima on hiipunut.

-----------------

Mikä siis keinoksi.

Mielestäni SDP:ssä on yksi valovoimainen henkilö, tällä kertaa nainen, tai hän ainakin saattaisi olla valovoimainen jos pääsisi valokeilaan.

Valitettavasti vallanvaihtoa ei voi tuosta vain suorittaa, siinä on omat kommervenkkinsa. Lisäksi olisi hyvä jos vaihto tapahtuisi rauhanomaisesti, eli niin että Rinne ymmärtäisi ettei hänestä ole ja siirtäisi vallan jollain tyylikkäällä tavalla tälle häntä nuoremmalle naishenkilölle.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Vaikka olen vihreiden kannattaja olen aina aika-ajoin miettinyt mitä muita puolueita voisin äänestää. Valitettavasti ainakin toistaiseksi vaihtoehtoja ei oikein löydy. Lähimpänä ovat kuitenkin kokoomus ja demarit. Suunnilleen yhtä kaukana kummatkin. Kokoomuksen ongelmat jätän toiseen kertaan, mutta syy miksi demarit eivät ylitä äänestyskynnystäni ovat seuraavanlaisia (eivät varsinaisessa järjestyksessä).

1. Demarit ovat liikaa eturyhmäpuolue joka näkyy varsin selvästi vahvassa siteessä ammattiyhdistysliikkeisiin. Jostain syystä puolueessa ei kuitenkaan olla herätty siihen, että nämä eturyhmät eivät nauti varauksetonta suosiota edes omissa jäsenissään saatika yhä kasvavissa joukoissa niitä joiden työsuhteet ovat ns epätyypillisiä. Vaikuttaakin siltä, että puolueenne ei kunnolla hahmota tämän päivän työmarkkinoita.

2. Demareiden julkituomat näkemykset niin taloudesta kuin yhteiskunnasta ovat jäykkiä ja vanhahtavia. Teollisuustyöpaikat ovat arvokkaampia kuin palvelualan työpaikat, perinteinen palkkatyö arvokkaampaa kuin vaikkapa itsensä työllistäminen yrittämisen kautta. Usko yhteiskunnan säätelyyn on myös vahvasti osa demareiden viestiä.

3. demareiden tapa katsoa yhteiskuntaa painottuu aivan liian paljon taaksepäin katsomiseen kun oikeasti nykypäivän politiikan pitäisi ratkoa huomispäivän haasteita. Tämä epäilemättä johtuu pitkälti puoleen vaikuttajien, jäsenten ja äänestäjien ikäjakaumasta joka on varsin korkea, mutta jollei puolue kykene uudistumaan ja ottamaan kiinni tämän päivän yhteiskunnallisista trendeistä, ei sillä oikein ole tulevaisuutta.

Itse en usko valoimaisen johtajan voivan pelastaa demariaatetta, jos sellaisen löydätte, voi hän parhaimmillaankin vain antaa teille hivenen lisäaikaa sisäiseen uudistumiseen.

Tällä hetkellä olisi kuitenkin tilausta vahvemmalle vasemmistolle, mutta siihen tarvitaan uusvasemmistolaista aatetta joka aidosti kohtaa tämänpäivän ongelmat - perinteinen sosialidemokratia ei siihen kykene.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
1. Demarit ovat liikaa eturyhmäpuolue joka näkyy varsin selvästi vahvassa siteessä

A) Kuten kokoomuksella (Häkämies)EK
B) Kepulla MTK ,ikioma MTK jäsen ministerinä
C) PK-yrittäjät ,n.68% kansanedustajista on yrittäjätaustaisia.
D) SDP/SAK n.2,2 milj.palkansaajan etua ajavia .Joka AY-liitossa on joka puolueesta jäseniä .Jopa porvarit saa kaikki edut ja tasokorotukset mitä edm.ajaa.

Kuten myös sai -12 sdp Jutta Urpilaiselta 150 000 kotitaloutta ,toimeentulotukeen korotuksen .Ensimmäisen kerran -94 leikkausten jälkeen(Ahon hallitus)

Isollaikäpolvella ei olisi tullut mieleenkään äänestää porvaripuolueita /vaikka niitä oli vain Rkp ja Kok.
"Sekundaporvarit" jotka saa palkan toisen kädestä on aina työläinen. Oli vaikka puku päällä.

Pekka Iiskonmaki

#8
Demarit elävät menneessä maailmassa ja katoavat vähitellen puoluekentältä.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Monta sataa vuotta se on ollut porvarien märkänä unena?

SDP perustettiin vuonna 1899.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Pekka! Yksinkertainen laskutoimitus.

Kun valtio on veloissa kerättäänkö verot ja hintojen korotukset
A)Pörssiyhtiöiden osakkeenomistajilta?
B) Vai palkansaajilta,eläkeläisiltä,PK-yritysten kotitalouksilta,työttömiltä ja lapsiperheiltä?

1.)-Ostaako edm. vientiyrityksiltä?
2) Vai PK-yrityksiltä?
3) 20% rikkaista eniten vai 80% edm.ryhmästä?
Ketkä pitää PK-yrityksiä pystyssä?

Toimituksen poiminnat